Kokoomuksen Nuorten Liiton maanantaina julkistama 20-40 prosentin leikkauslista kertoo karua kieltä oikeiston kuripolitiikasta, jossa rikkaita hyysätään, suurpääomaa suojellaan ja kansalaisten suuren enemmistön tarpeita halveksitaan, kommentoi Kommunistisen nuorisoliiton puheenjohtaja Anna-Mili Tölkkö.
Suomen bruttokansantuote on vuodesta 2000 kasvanut huimaavat 50 miljardia euroa. Minne tämä raha on kadonnut?
– Rahat valuvat rikkaiden taskuun ja pääoman piikkiin. Porvarihallitus on kaudellaan keventänyt rikkaiden ja yritysten veroja ja maksuja yhdeksällä miljardilla eurolla. Kokoomusnuoret jatkavat leikkauslistallaan tätä suurpääoman ja rahaeliitin etuja ajavaa politiikkaa.
Hänen mukaansa Kokoomusnuoret unohtavat kertoa, että Suomi on edelleen
Euroopan unionin vähiten velkaantuneita maita.
Julkisen sektorin sijasta Tölkkö leikkaisi rikkailta:
– Maksakaa itse aiheuttamanne kriisin laskut. Rikkaiden ja suuryritysten hyysääminen pitää lopettaa verottamalla pääomatuloja progressiivisesti, asettamalla ne kunnallisverolle, palauttamalla varallisuusvero sekä kiristämällä kaikkein rikkaimpien verotusta. Myös porvariston suojelema sijoitustoiminnan miljardien luokkaa oleva harmaa talous on saatava kuriin, listaa Anna-Mili Tölkkö.
Keskustele aiheesta lisää KomNL:n keskustelufoorumilla!
maanantai 31. tammikuuta 2011
sunnuntai 30. tammikuuta 2011
Eräänä iltana omenatarhassa
Elämme hauraassa maailmassa, jonka tiukkaan sidotussa verkossa jokainen asia, olento ja ajatus on yhteydessä muihin – kaikki vaikuttaa kaikkeen. Kun kosketan alas kaartuvaa omenapuun oksaa, myös puu koskettaa minua. Pienessä hetkessä perspektiivi muuttuu – puu ruokkii minut, minun hengitykseni hiilidioksidi ruokkii puun.
Viikingeillä on jumalatar Idunna, joka vartioi aasojen omenatarhaa. Hänen kasvattamansa omenat takaavat syöjälleen ikuisen nuoruuden. Synkkenevässä maailmassa kaipaamme nuoruuden omenoiden innostusta, virkistystä ja toivoa. Yksinäisyyden maailmassa kaipaamme yhteyttä yhtä hyvin omaan olemukseemme, kuin olevaiseen ulkopuolellamme.
Jos kulkisimme Idunnan hedelmätarhassa etsimässä uutta oivallusta, minkälaisia omenoita nuoruuden vartija meille tarjoaisi?
Idunna tarjoaisi meille toivon omenan. Maailmassa, jossa yksikin taistelee oikeudenmukaisuuden puolesta, taistelu elää ja voitto on mahdollinen. Emmekä ole yksin, taistelemme yhdessä laajenevan kansanliikkeen kanssa kapitalismia vastaan ja uuden, hyötyyn ja voittoon perustumattoman järjestelmän puolesta.
Olen varma, että Idunna ojentaisi meille myös yhteisöllisyyden omenan. Oppiessamme kannattamaan monia ja antaessamme monien kannattaa meitä, emme koskaan voi olla merkityksettömiä, irrallaan tai yksin. Kun opimme antamaan ja saamaan, opimme syvemmän läksyn ihmisyydestä – sellaisen, joka antaa sanoillemme ja teoillemme merkityksen; sellaisen, joka johtaa uuteen aamuun.
Viimeisenä Idunna tarjoaisi meille luovuuden makeankirpeän omenan. Se kukoistaa niiden puiden rinnalla, josta kaksi ensimmäistä omenaa poimittiin, ylväänä ja rohkeana. Me tarvitsemme luovuutta ruokkimaan koko olemustamme, jotta rohkaistuisimme löytämään ratkaisut maailman hätään. On uskallettava ajatella mahdotonta – järjestelmän vaihtamista. On haaveiltava mahdottomasta, kuin aurinkoon katsomisesta ja rakennettava uutta, ihmisen mittaista järjestelmää, joka tarjoaisi jokaiselle tarpeensa mukaan ja vaatisi jokaisen kykyjen, lahjakkuuden ja viisauden kokoisen panoksen.
Liian usein pelkään, että oman ikäni aikana joudun näkemään tämän maailman viimeisen auringonlaskun. Pelkään, että elämme viimeisiä hetkiä. Että kuljemme kohti tuhoa vääjäämättä kuin raiteillaan etenvä juna. Mutta hetki omenatarhassa rakentaa enemmän, kuin vuosikymmen television ääressä. Niin kauan, kuin yksikin taistelee oikeudenmukaisen maailman puolesta, emme ole hävinneet.
Viikingeillä on jumalatar Idunna, joka vartioi aasojen omenatarhaa. Hänen kasvattamansa omenat takaavat syöjälleen ikuisen nuoruuden. Synkkenevässä maailmassa kaipaamme nuoruuden omenoiden innostusta, virkistystä ja toivoa. Yksinäisyyden maailmassa kaipaamme yhteyttä yhtä hyvin omaan olemukseemme, kuin olevaiseen ulkopuolellamme.
Jos kulkisimme Idunnan hedelmätarhassa etsimässä uutta oivallusta, minkälaisia omenoita nuoruuden vartija meille tarjoaisi?
Idunna tarjoaisi meille toivon omenan. Maailmassa, jossa yksikin taistelee oikeudenmukaisuuden puolesta, taistelu elää ja voitto on mahdollinen. Emmekä ole yksin, taistelemme yhdessä laajenevan kansanliikkeen kanssa kapitalismia vastaan ja uuden, hyötyyn ja voittoon perustumattoman järjestelmän puolesta.
Olen varma, että Idunna ojentaisi meille myös yhteisöllisyyden omenan. Oppiessamme kannattamaan monia ja antaessamme monien kannattaa meitä, emme koskaan voi olla merkityksettömiä, irrallaan tai yksin. Kun opimme antamaan ja saamaan, opimme syvemmän läksyn ihmisyydestä – sellaisen, joka antaa sanoillemme ja teoillemme merkityksen; sellaisen, joka johtaa uuteen aamuun.
Viimeisenä Idunna tarjoaisi meille luovuuden makeankirpeän omenan. Se kukoistaa niiden puiden rinnalla, josta kaksi ensimmäistä omenaa poimittiin, ylväänä ja rohkeana. Me tarvitsemme luovuutta ruokkimaan koko olemustamme, jotta rohkaistuisimme löytämään ratkaisut maailman hätään. On uskallettava ajatella mahdotonta – järjestelmän vaihtamista. On haaveiltava mahdottomasta, kuin aurinkoon katsomisesta ja rakennettava uutta, ihmisen mittaista järjestelmää, joka tarjoaisi jokaiselle tarpeensa mukaan ja vaatisi jokaisen kykyjen, lahjakkuuden ja viisauden kokoisen panoksen.
Liian usein pelkään, että oman ikäni aikana joudun näkemään tämän maailman viimeisen auringonlaskun. Pelkään, että elämme viimeisiä hetkiä. Että kuljemme kohti tuhoa vääjäämättä kuin raiteillaan etenvä juna. Mutta hetki omenatarhassa rakentaa enemmän, kuin vuosikymmen television ääressä. Niin kauan, kuin yksikin taistelee oikeudenmukaisen maailman puolesta, emme ole hävinneet.
tiistai 25. tammikuuta 2011
Keski-Suomen nuoret kommunistiehdokkaat vaativat perusturvaa!
Keski-Suomen nuoret Suomen kommunistisen puolueen eduskuntavaaliehdokkaat vaativat perusturvaa kaikille tilapäisesti tai pysyvästi työelämän ulkopuolella olevalle. 900 euron kuukausittaisella, yhdeltä luukulta saatavalla tuella opiskelijat yhtä hyvin kuin eläkeläiset ja työttömät pääsisivät köyhyysloukusta.
Suomessa 900 000 ihmistä elää EU:n köyhyysrajan alapuolella. Etenkin lapsiperheiden köyhyys on viime vuosien aikana lisääntynyt hälyttävästi. Muutama päivä takaperin uutisoitiin siitä, miten toimeentulotuella elävillä lapsiperheillä ei ole edes oikeutta lapsilisään! Lääkkeeksi eivät käy leikkauslistat ja kokoomuksen sekä vihreiden yhdessä ajamat toimeentulotuen leikkaukset – köyhimpien asemaa entisestään kurjentamalla luodaan tarkoituksella syrjäytettyjen monilukuista armeijaa.
Eriarvoistuminen on pysäytettävä ja jokaisen oikeus kohtuulliseen toimeentuloon turvattava. Nuoret kommunistit ehdottavatkin, että lain vaatima kansanedustajan palkan tulee taata ”kohtuullinen toimeentulo” samoin kuin toimeentulosta on perustuslaissa säädetty. Nuoret ehdottavatkin, että kansanedustajat ryhtyvät tekemään töitä toimeentulotuella. Vai eikö poliitikkojen kohtuus olekaan samaa kohtuutta, kuin heidän hallitsemiensa kansalaisten?
lauantai 22. tammikuuta 2011
Keski-Suomen energiaomavaraisuusjulistus
Suurin osa meistä nuorista ehdokkaista oli aktiivisesti mukana Vaihtovirtaverkossa - paikallisessa ydinvoiman vastaisessa kansanliikkeessä, joka etsi ratkaisuita energian tuottamiseksi paikallisesti.
Vaihtoehtona ydinvoimalle ja öljyriippuvuudelle syntyi Keski-Suomen energiaomavaraisuusjulistus.
Vastalauseena Jyväskylän Energian ydinvoimayhteistyökaavailuille sekä kivihiilen käytölle valmistuvan Keljonlahden voiman polttoaineena olemme luoneet tämän julistuksen. Se on kokonaisvaltainen energiasuunnitelma koko Keski-Suomen alueelle sekä omaa toimintaamme ohjaava periaatteiden kokoelma.
Periaatteemme ovat:
1. Energian on oltava paikallisesti ja paikallisista raaka-aineista tuotettua.
2. Energian on oltava uusiutuvaa ja hiilidioksidineutraalia.
3. Energian tuotannon on oltava paikallisesti työllistävää.
4. Energian tuhlaamista on vältettävä ja uusia säästötapoja kehitettävä.
5. Paikallisia ihmisiä on kuunneltava tuotantolaitosten sijoituksessa.
6. Ydinvoimasta ja muusta riippuvuudesta ulkopuolisesta energiasta on päästävä eroon.
7. Sähkön pientuottajuutta ja paikallisten yritysten ja ihmisten energiaomavaraisuutta on tuettava.
1. Energian on oltava paikallisesti ja paikallisista raaka-aineista tuotettua.
Kun sähkö tuotetaan etäällä käyttäjistään, sen alkuperä jää vääjäämättä etäiseksi. Asumme kuitenkin pienessä maassa, missä ydinvoimalat tai muut energiantuotantolaitokset eivät voi eivätkä saa olla jonkun toisen ongelma. Kun tuomme energiantuotannon lähemmäs käyttäjiään, käyttäjän osallisuus tuotantotapojen kehittämisessä korostuu. Jokaisella meistä saa ja tulee olla mielipide siitä, mitä polttoaineita omat, paikalliset voimalaitoksemme käyttävät. Paikallisesti tuotetut polttoaineet voimaloillemme sekä työllistävät, että vähentävät välillisiä, kuljetuksesta syntyviä hiilidioksidipäästöjä.
2. Energian on oltava uusiutuvaa ja hiilidioksidineutraalia.
Olemme selkeitä vaatimuksissamme energianlähteiden uusiutuvuudessa. Emme hyväksy polttoaineeksi sen paremmin kivihiiltä, maakaasua kuin turvettakaan. Niiden sijaan meillä on käytettävissämme lukuisia, tutkittuja ja hyväksi havaittuja tapoja tuottaa poltettavaa biomassaa. Ehdotammekin, että Keski-Suomen alueella voimalaitosten polttoaineeksi tuotetaan ruokohelpiä, kuituhamppua, energiapajua ja energiapuuta. Saamme polttoainetta myös biokaasusta, jota voimme järkevillä investoinneilla tuottaa itse, omasta biohajoavasta yhdyskuntajätteestämme. Lisäksi suositamme pelletöidyn hevosenlannan käyttöä Robert Griffinin keksimän tavan mukaisesti.
Luemme uusiutuviin energiamuotoihin ehdottomasti myös tuulivoiman, jonka käyttöä tulee lisätä voimakkaasti. Viidennes Suomen sähköstä voidaan tuottaa tuulivoimalla ilman, että tuulisuuden vaihtelusta aiheutuu merkittäviä ongelmia. On hölmöä, että Suomi on Euroopan pienimpiä tuulivoiman tuottajia hyvistä olosuhteista huolimatta.
3. Energian tuotannon on oltava paikallisesti työllistävää.
Polttoaineiden, kuten ruokohelpin, kuituhampun ja energiapajun viljely loisi kokonaan uusia alkutuotannon työpaikkoja ja työllistäisi välillisesti (mm. logistiikan kautta) lukuisia muita. Rakennusten energiakorjaukset ja matalaenergiarakentaminen kasvattaisivat rakennusalan arvoa ja työpaikkojen määrää noin 10 prosentilla. On minusta kohtuullinen vaatimus, että paikallisen energiayhtiön tulee sijoittaa rahansa myös sosiaalisesti kestävästi ja paikallisesti työllistävästi.
4. Energian tuhlaamista on vältettävä ja uusia säästötapoja kehitettävä.
Emme voi elää kuin pellossa - maailman ja luonnon kantokyky tulevat jo nyt monessa kohtaa vastaan. Voidaksemme selviytyä, meidän on keksittävä luovia, uusia tapoja säästää energiaa ja olla viisaampia sen energian käytön kanssa, joka on ehdottoman välttämätöntä. Vaadimme energiapihiä rakentamista, yritystukien sitomista tiukkoihin energiansäästötavoitteisiin, järkevää ja tiivistä yhteiskuntarakennetta. Lämmön takaisinottotalteenotto, voimaloiden piippujen sähköä jauhavat turbiinit, energiatehokkaat kylmäkalusteet ja valaisimet, älykäs ja ekologinen rakentaminen - meillä on käyttössä lukuisia keinoja, joiden käyttöönotto vaatii poliittista päättäväisyyttä ja uskallusta tehdä oikein.
5. Paikallisia ihmisiä on kuunneltava tuotantolaitosten sijoituksessa.
Niin suuria kuin pieniä energiantuotantolaitoksia rakennettaessa niiden lähiympäristössä asuvien ihmisten mielipiteen on oltava keskeisessä asemassa aina suunnitteluvaiheesta toteutuksen viimeisiin yksityiskohtiin saakka. Varsinkin suurten laitosten, kuten viimeisittäin Keljonlahden voimalaitoksen, rakentaminen muuttaa lähiympäristöään ja sen asukkaiden viihtyvyyttä merkittävästi. Siksi paikallisilla ihmisillä on oltava aina viimeinen sana voimalaitosten sijoitusta koskevissa kysymyksissä.
6. Ydinvoimasta ja riippuvuudesta ulkopuolisesta energiasta on päästävä eroon.
Ydinvoima ei miltään ominaisuudeltaan täytä tämän julistuksen vaatimuksia. Sitä ei olla aikeissa tuottaa Keski-Suomessa. Se ei missään nimessä ole uusiutuvaa. Se ei ole paikallisesti työllistävää. Eikä ydinvoimayhtiöiden ilmaisen energian agendasuunnitelma sähköntuotannon ylikapasiteetista ja ydinsähkön viennistä ulkomaille missään nimessä tue energian säästämiseen liittyviä tavoitteita.
7. Sähkön pientuottajuutta ja paikallisten yritysten ja ihmisten energiaomavaraisuutta on tuettava.
Muualla Euroopassa laajasti yleistynyt sähkön pientuottajuus on maakunnassamme aivan lapsen kengissä. Ehdotammekin, että Jyväskylän energia ottaa käyttöönsä nk. tuottaja-tariffin. Tämä tarkoittaisi sitä, että jokainen omatoimisesti sähköä esimerkiksi tuuli- tai aurinkovoimalla tuottava voisi syöttää oman energiantuotantonsa ylijäämän takaisin sähköverkkoon.
Energiaomavaraisuuteen voisi rohkaista myös yrityksiä ja Keski-Suomen kuntia. Energiansäästötavoitteiden lisäksi voidaan luoda kannusteita yrityksille laittaa tuotantotilojensa yhteyteen pienimuotoisia tuuli- ja aurinkovoimaloita. Tuottajatariffin käyttöönotto kannustaisi myös heitä.
Mitä on tehtävä?
Energiaomavaraisuuteen pyrkiminen on asetettava yhdeksi maakunnan tärkeimmistä tavoitteista. Sitä puoltavat seikat käyvät ilmi jokaisen julistuksen kohdan omissa perusteissa. Mutta meidän on muutettava myös ajatteluamme - pois keskitetystä tuotannosta ja kohti hajautettua ja monimuotoista tuotantotapaa. Energiaomavaraisuus on mahdollisuutemme astua suoraan kehityksen, tutkimuksen ja innovatiivisuuden kärkeen. Voimme olla esimerkillisesti kilpailukykyisiä, työllistää paikallisia ihmisiä ja näyttää mallia koko Suomelle - jos vain haluamme. Tai voimme pitää kiinni luutuneista uskomuksistamme ydinvoiman kaikkivoipaisuuteen ja työllistää ydinvoiman rakennustyömaille ja louhoksiin puolalaista työväkeä liikevoiton valuessa auttamatta ulkomaille ja ympäristötuhojen sekä ihmisten sairastumisten kustannusten jäädessä meidän maksettaviksemme.
Matka energiaomavaraisuuteen ja kestävään kehitykseen vaatii konkreettisia askeleita. Jatkaaksemme olemassa oloamme, matka on aloitettava jo tänään. Voidaksemme elää yhdessä luonnon kanssa, meidän on tultava oman alueemme alkuperäiskansaksi. Meidän on opittava näkemään oman alueemme luonto, sen voimavarat ja resurssit ja hyödynnettävä niitä kestävällä, niiden uusiutumista ja luonnon sekä ihmisten hyvinvointia tukevalla tavalla. Energiaomavaraisuus on juuri sitä - ylpeyttä ja kykyä toimia tasapainossa tämän kallisarvoisen keskisuomalaisen luonnon kanssa.
Kiitämme kaikki yhteistyötahoja oivaltavista kommenteista ja valaisevista lisätiedoista! Energiaomavaraisuusjulistus ei olisi tämän näköinen ilman teitä!
Keskustelu aiheesta jatkuu ja otamme vastaan mielellämme sekä palautetta julistuksesta, että uusia, oivaltavia toiminta-ajatuksia! Suunnitelmissamme on lähettää julistusta Keski-Suomen päättäjille. Odotammekin innolla laajempaa keskustelua energiantuotannon eri mahdollisuuksista sekä valtaa pitävien kommentteja julistuksen haasteisiin ja oivalluksiin.
Vaihtoehtona ydinvoimalle ja öljyriippuvuudelle syntyi Keski-Suomen energiaomavaraisuusjulistus.
Vastalauseena Jyväskylän Energian ydinvoimayhteistyökaavailuille sekä kivihiilen käytölle valmistuvan Keljonlahden voiman polttoaineena olemme luoneet tämän julistuksen. Se on kokonaisvaltainen energiasuunnitelma koko Keski-Suomen alueelle sekä omaa toimintaamme ohjaava periaatteiden kokoelma.
Periaatteemme ovat:
1. Energian on oltava paikallisesti ja paikallisista raaka-aineista tuotettua.
2. Energian on oltava uusiutuvaa ja hiilidioksidineutraalia.
3. Energian tuotannon on oltava paikallisesti työllistävää.
4. Energian tuhlaamista on vältettävä ja uusia säästötapoja kehitettävä.
5. Paikallisia ihmisiä on kuunneltava tuotantolaitosten sijoituksessa.
6. Ydinvoimasta ja muusta riippuvuudesta ulkopuolisesta energiasta on päästävä eroon.
7. Sähkön pientuottajuutta ja paikallisten yritysten ja ihmisten energiaomavaraisuutta on tuettava.
1. Energian on oltava paikallisesti ja paikallisista raaka-aineista tuotettua.
Kun sähkö tuotetaan etäällä käyttäjistään, sen alkuperä jää vääjäämättä etäiseksi. Asumme kuitenkin pienessä maassa, missä ydinvoimalat tai muut energiantuotantolaitokset eivät voi eivätkä saa olla jonkun toisen ongelma. Kun tuomme energiantuotannon lähemmäs käyttäjiään, käyttäjän osallisuus tuotantotapojen kehittämisessä korostuu. Jokaisella meistä saa ja tulee olla mielipide siitä, mitä polttoaineita omat, paikalliset voimalaitoksemme käyttävät. Paikallisesti tuotetut polttoaineet voimaloillemme sekä työllistävät, että vähentävät välillisiä, kuljetuksesta syntyviä hiilidioksidipäästöjä.
2. Energian on oltava uusiutuvaa ja hiilidioksidineutraalia.
Olemme selkeitä vaatimuksissamme energianlähteiden uusiutuvuudessa. Emme hyväksy polttoaineeksi sen paremmin kivihiiltä, maakaasua kuin turvettakaan. Niiden sijaan meillä on käytettävissämme lukuisia, tutkittuja ja hyväksi havaittuja tapoja tuottaa poltettavaa biomassaa. Ehdotammekin, että Keski-Suomen alueella voimalaitosten polttoaineeksi tuotetaan ruokohelpiä, kuituhamppua, energiapajua ja energiapuuta. Saamme polttoainetta myös biokaasusta, jota voimme järkevillä investoinneilla tuottaa itse, omasta biohajoavasta yhdyskuntajätteestämme. Lisäksi suositamme pelletöidyn hevosenlannan käyttöä Robert Griffinin keksimän tavan mukaisesti.
Luemme uusiutuviin energiamuotoihin ehdottomasti myös tuulivoiman, jonka käyttöä tulee lisätä voimakkaasti. Viidennes Suomen sähköstä voidaan tuottaa tuulivoimalla ilman, että tuulisuuden vaihtelusta aiheutuu merkittäviä ongelmia. On hölmöä, että Suomi on Euroopan pienimpiä tuulivoiman tuottajia hyvistä olosuhteista huolimatta.
3. Energian tuotannon on oltava paikallisesti työllistävää.
Polttoaineiden, kuten ruokohelpin, kuituhampun ja energiapajun viljely loisi kokonaan uusia alkutuotannon työpaikkoja ja työllistäisi välillisesti (mm. logistiikan kautta) lukuisia muita. Rakennusten energiakorjaukset ja matalaenergiarakentaminen kasvattaisivat rakennusalan arvoa ja työpaikkojen määrää noin 10 prosentilla. On minusta kohtuullinen vaatimus, että paikallisen energiayhtiön tulee sijoittaa rahansa myös sosiaalisesti kestävästi ja paikallisesti työllistävästi.
4. Energian tuhlaamista on vältettävä ja uusia säästötapoja kehitettävä.
Emme voi elää kuin pellossa - maailman ja luonnon kantokyky tulevat jo nyt monessa kohtaa vastaan. Voidaksemme selviytyä, meidän on keksittävä luovia, uusia tapoja säästää energiaa ja olla viisaampia sen energian käytön kanssa, joka on ehdottoman välttämätöntä. Vaadimme energiapihiä rakentamista, yritystukien sitomista tiukkoihin energiansäästötavoitteisiin, järkevää ja tiivistä yhteiskuntarakennetta. Lämmön takaisinottotalteenotto, voimaloiden piippujen sähköä jauhavat turbiinit, energiatehokkaat kylmäkalusteet ja valaisimet, älykäs ja ekologinen rakentaminen - meillä on käyttössä lukuisia keinoja, joiden käyttöönotto vaatii poliittista päättäväisyyttä ja uskallusta tehdä oikein.
5. Paikallisia ihmisiä on kuunneltava tuotantolaitosten sijoituksessa.
Niin suuria kuin pieniä energiantuotantolaitoksia rakennettaessa niiden lähiympäristössä asuvien ihmisten mielipiteen on oltava keskeisessä asemassa aina suunnitteluvaiheesta toteutuksen viimeisiin yksityiskohtiin saakka. Varsinkin suurten laitosten, kuten viimeisittäin Keljonlahden voimalaitoksen, rakentaminen muuttaa lähiympäristöään ja sen asukkaiden viihtyvyyttä merkittävästi. Siksi paikallisilla ihmisillä on oltava aina viimeinen sana voimalaitosten sijoitusta koskevissa kysymyksissä.
6. Ydinvoimasta ja riippuvuudesta ulkopuolisesta energiasta on päästävä eroon.
Ydinvoima ei miltään ominaisuudeltaan täytä tämän julistuksen vaatimuksia. Sitä ei olla aikeissa tuottaa Keski-Suomessa. Se ei missään nimessä ole uusiutuvaa. Se ei ole paikallisesti työllistävää. Eikä ydinvoimayhtiöiden ilmaisen energian agendasuunnitelma sähköntuotannon ylikapasiteetista ja ydinsähkön viennistä ulkomaille missään nimessä tue energian säästämiseen liittyviä tavoitteita.
7. Sähkön pientuottajuutta ja paikallisten yritysten ja ihmisten energiaomavaraisuutta on tuettava.
Muualla Euroopassa laajasti yleistynyt sähkön pientuottajuus on maakunnassamme aivan lapsen kengissä. Ehdotammekin, että Jyväskylän energia ottaa käyttöönsä nk. tuottaja-tariffin. Tämä tarkoittaisi sitä, että jokainen omatoimisesti sähköä esimerkiksi tuuli- tai aurinkovoimalla tuottava voisi syöttää oman energiantuotantonsa ylijäämän takaisin sähköverkkoon.
Energiaomavaraisuuteen voisi rohkaista myös yrityksiä ja Keski-Suomen kuntia. Energiansäästötavoitteiden lisäksi voidaan luoda kannusteita yrityksille laittaa tuotantotilojensa yhteyteen pienimuotoisia tuuli- ja aurinkovoimaloita. Tuottajatariffin käyttöönotto kannustaisi myös heitä.
Mitä on tehtävä?
Energiaomavaraisuuteen pyrkiminen on asetettava yhdeksi maakunnan tärkeimmistä tavoitteista. Sitä puoltavat seikat käyvät ilmi jokaisen julistuksen kohdan omissa perusteissa. Mutta meidän on muutettava myös ajatteluamme - pois keskitetystä tuotannosta ja kohti hajautettua ja monimuotoista tuotantotapaa. Energiaomavaraisuus on mahdollisuutemme astua suoraan kehityksen, tutkimuksen ja innovatiivisuuden kärkeen. Voimme olla esimerkillisesti kilpailukykyisiä, työllistää paikallisia ihmisiä ja näyttää mallia koko Suomelle - jos vain haluamme. Tai voimme pitää kiinni luutuneista uskomuksistamme ydinvoiman kaikkivoipaisuuteen ja työllistää ydinvoiman rakennustyömaille ja louhoksiin puolalaista työväkeä liikevoiton valuessa auttamatta ulkomaille ja ympäristötuhojen sekä ihmisten sairastumisten kustannusten jäädessä meidän maksettaviksemme.
Matka energiaomavaraisuuteen ja kestävään kehitykseen vaatii konkreettisia askeleita. Jatkaaksemme olemassa oloamme, matka on aloitettava jo tänään. Voidaksemme elää yhdessä luonnon kanssa, meidän on tultava oman alueemme alkuperäiskansaksi. Meidän on opittava näkemään oman alueemme luonto, sen voimavarat ja resurssit ja hyödynnettävä niitä kestävällä, niiden uusiutumista ja luonnon sekä ihmisten hyvinvointia tukevalla tavalla. Energiaomavaraisuus on juuri sitä - ylpeyttä ja kykyä toimia tasapainossa tämän kallisarvoisen keskisuomalaisen luonnon kanssa.
Kiitämme kaikki yhteistyötahoja oivaltavista kommenteista ja valaisevista lisätiedoista! Energiaomavaraisuusjulistus ei olisi tämän näköinen ilman teitä!
Keskustelu aiheesta jatkuu ja otamme vastaan mielellämme sekä palautetta julistuksesta, että uusia, oivaltavia toiminta-ajatuksia! Suunnitelmissamme on lähettää julistusta Keski-Suomen päättäjille. Odotammekin innolla laajempaa keskustelua energiantuotannon eri mahdollisuuksista sekä valtaa pitävien kommentteja julistuksen haasteisiin ja oivalluksiin.
tiistai 18. tammikuuta 2011
Hermana Cristinan kaivo
Hermana Cristina on pieni nainen ja joka päivä hänen on nostettava vettä perheelleen syvästä kaivosta. Väkipyörä on jäykkä ja ämpäri raskas ja vaikka hän odottaa kuudetta lastaan, hän ei valita. Hän tuntee olevansa onnekas, sillä hänen ei tarvitse nousta ennen aurinkoa ja kävellä pitkin uutta moottoritietä vettä etsien kuten monet naiset tekevät. Ja vaikka hänen ja hänen perheensä omaisuus mahtuisi muutamaan ostoskassiin, hänellä on koti - vaikkakin kaukana siitä kaupungista, jossa hän syntyi ja missä hänen perheensä ja ystävänsä asuvat. Hän ja hänen perheensä ovat pakolaisia, he jättivät kotinsa sodan aikana. Sodan, jota käytiin niitä vastaan, jotka eivät enää voineet sietää toivottomuutta ja epäoikeudenmukaisuutta ja kapinoivat rikkaita ja voimakkaita vastaan. Mutta vallankumous, kuten niin monet asiat, päättyi epätäydellisesti ja kaikki veri, kipu ja uhraukset toivat vain osittaisen voiton kuolemanjoukkoja ja suuryritysten tukemia sotavoimia vastaan.
Hermana Cristina ei koskaan oppinut lukemaan ja vaikka hän on väsynyt ja kulunut lukuisten raskauksien jälkeen, ei hänen elämässään ole muuta kauneutta, jolla täyttää kotia. Hän ei asu kaukanakaan suuresta tiestä, jolla hänen kaltaisensa naiset vaeltavat päivittäin tomussa vettä etsien. Tien rahoittivat sellaiset yritysmaailman etujoukot, joiden nimiä Hermana Cristina ei tunne. Maailmanpankki, Kansainvälinen valuuttarahasto - uusliberalismin instituutiot, jotka lainasivat rahaa jollekin hallituksen inkarnaatiolle, jota Hermana Cristina ei koskaan äänestänyt, yksityisissä neuvotteluissa, joita kansalaiset eivät koskaan hyväksyneet, rakentaakseen teitä, joita täplittävät huoltoasemat ja kaupat loistavan puhtaina ja hohtavina. Kuin palatsit ne kohoavat, täynnä lasisia pikaruokahyllyjä, joista varakkaasta pohjoisesta saapuvat vierailijat voivat löytää tuttuja tuotemerkkejä, Kellog's-muroja, Mars-patukoita.
Hermana Cristina ruokkii perheensä tortilloilla ja pavuilla. Hän pitää itseään onnekkaana, sillä niin moni on nälkäinen. He ovat nälässä, sillä - vaikkei Hermana Cristina sitä tiedäkään - hänen maansa on maksettava korkoa niistä lainoista, joilla rakennutettiin suuri tie, kauniit huoltoasemat ja kaupat täynnä merkkituotteita, joihin hänellä ei koskaan tule olemaan varaa. Hänen hallituksena, jota hän ei tosin koskaan valinnut, on kannustettava viljelijöitään tuottamaan ruokaa, jota myydään rikkaisiin maihin ja sen on hyväksyttävä samojen yritysten maquiladoras-tehtaiden rakentaminen. Tehtaiden, joissa hänen lapsensa ennen pitkää työskentelevät ja tuottavat farkkuja, kännyköitä ja tietokoneita, joihin heillä ei koskaan ole varaa neljän dollarin päiväpalkallaan. Vaikka Hermana Cristinalla on itsellään neljä tytärtä, hänen tyttärillään ei välttämättä ole lapsia lainkaan, sillä maquiladoras-tehtaiden päästöt ovat myrkkyjä, jotka syövyttävät munasarjat ja kohdut. Hallitus, jota Hermana Cristina ei koskaan äänestänyt, hyväksyy tämän houkuttaakseen suuryhtiöitä kuitatakseen velkansa Maailmanpankille. Hermana Cristina ei koskaan pääse äänestämään, vaikka juuri se voisi turvata hänen tytärtensä terveyden. Hermana Cristina ei juuri siksi koskaan pääse äänestämään.
Hänen poikansa unelmoivat rikkaista maista pohjoisessa tai suuren tien seuraamisesta Guatemalan läpi Meksikoon. Mikäli he onnistuvat, he eräänä päivänä seisovat kadunkulmassa nälkäisinä ja epätoivoisina sumuisena aamuna, toivoen työtä. Jos he onnistuvat yli odotusten, he saattavat päästä työläisiksi ja ajaa töihin läpi katujen, joiden liikennevaloja kansoittavat kerjäläiset, jotka ovat vielä Hermana Cristinaa köyhempiä, sillä heillä ei ole koteja lainkaan. Tämä mies on murtunut jo kauan aikaa sitten, sillä hänet lähetettiin oikeudettomaan sotaan suojelemaan suuryritysten etuja. Tuo nainen on juuri päässyt vankilasta; hän menetti lapsensa jouduttuaan epätoivoissaan huumekoukkuun, jolla hän yritti lääkitä epätoivoaan. Tällä naisella on AIDS, eikä rahaa edes huoneeseen yöksi saati lääkkeisiin. Tuolla miehellä on toivoa silmissään ja hän hymyilee, mutta hänelläkään ei ole työtä, sillä tehdas, jossa hän työskenteli, muutti El Salvadoriin, missä ihmiset tekevät töitä neljällä dollarilla päivässä.
Katua reunustavat kiiltelevät kauppojen näyteikkunat tarjoillen farkkuja, tietokoneita ja kännyköitä. Sihteerikkö lusikoi sokeria kahviinsa ja pitää itseään onnekkaana, sillä hänellä yhä on työ. Puolet hänen yksiköstään irtisanottiin, kun suurempi yritys osti yrityksen, jossa hän työskentelee. Hänen palkkansa hädin tuskin kattaa lastenhoitomaksut, lainojen lyhennykset ja hänen asuntonsa vuokran. Ja vuokra, se on korkealla, koska pankit ovat rohkaisseet sijoittamista keskustan kiinteistöihin - niin moni haluaa asua kaupungissa, jossa suuryrityksillä on pääkonttorinsa. Hän ei vielä tiedä, että hänellä on syöpä, joka on peräisin kemiallisista jäämistä ruoasta, jota hän syö. Samanlainen syöpä, kuin niillä, jotka tekivät raskaan matkan suurta tietä ja nyt keräävät sadon ja levittävät kemialliset lannoitusaineet, joita pankit velvoittavat viljelijöitä käyttämään. Sillä kyllähän pankki toki haluaa tukea kemianteollisuutta, onhan pankki antanut sille suuret lainat. Eikä hän vielä osaa kuvitella, että hän pian menettää työnsä, koska on liian sairas suoriutuakseen ja menettää sairausvakuutuksensa, koska ei ole enää töissä. Eikä vapauden nimissä hänen hallituksena ole velvollinen hänen terveydenhuollostaan huolehtimaan. Eikä hän näin ollen elä riittävän pitkään nähdäkseen oman tyttärensä aikuistuvan. Eikä hän tiedä, että samat kemialliset jäämät, jotka saastuttivat hänen rintansa, imeytyvät hitaasti mutta varmasti myös kohti Cristinan kaivoa.
Näettekö yhteyden? Maailma, joka toimii rahan arvoilla, rahan ja suuryritysten ehdoilla, saastuttaa, pilaa ja tuhoaa vääjäämättä jokaisen siinä elävän ihmisen. Pelkät suojelulait eivät riitä - on vaadittava vallankumousta!
Kuvitelkaa hetken ajan maailma, jossa kaikkien talouselämän vaikuttajien suurin päämäärä olisi pitää Hermana Cristinan kaivo puhtaana ja vapauttaa hänet veden nostamisen raskaasta tehtävästä ja tehdä se tavalla, josta on eniten hyötyä hänelle, hänen lapsilleen ja hänen lapsen lapsilleen. Joten sen sijaan, että Maailmanpankki tarjoaisi hänen hallitukselleen rahaa valtaisaa patohanketta varten, joka tuhoaisi paikallisten pienviljelijöiden viljelmät, Hermana Cristinalle tarjottaisiin sähköpumppu ja aurinkopaneeli. Ja jotta hänen poikiensa työllistyminen olisi taattu, sähköpumppuja ja aurinkopaneeleita alettaisiin valmistaa paikallisesti, maan omien asukkaiden tarpeisiin. Ja ihmiset opetettaisiin itse rakentamaan, asentamaan ja huoltamaan näitä välineitä. Ja huolehdittaisiin, että jokaiselle heistä maksetaan riittävästi palkkaa, että heillä on varaa papuihin ja tortilloihin, hedelmiin, vaatteisiin ja turvattuun elämään. Niin Hermana Cristinan kaivon vedellä voisi kasvattaa puutarhan, jolla ruokitaan perheen lapset, joista kasvaa terveitä, iloisia ja innokkaita oppimaan.
Ja jotta kaivon puhtaus voitaisiin turvata, maquiladoras-tehtaat suljetaan ja suuret plantaasit kansallistetaan. Ihmiset viljelevät pieniä palstoja, joilla lainnoitusta ja myrkytystä vaativien monokulttuurien sijaan kasvatetaan runsasta lajimäärä rinnakkain - ei ulkomaille vietäväksi, vaan jotta perheet saavat syödäkseen ja voivat myydä pienet ylijäämänsä niille, jotka valmistavat ja asentavat aurinkopaneeleita.
Jos kuvittelemme maailman, jossa Hermana Cristinan kaivon puhtaus on tärkein asia kaikille päättäjille ja jokaiselle vallan instituutiolle, näemme puhtaamman ja turvallisemman maailman. Näemme maailman, jossa ihmiset voivat liikkua epätoivon sijaan uteliaisuudesta. Näemme maailman, jossa on rauhaa ja tasa-arvoa. Näemme hyvinvoivan maailman ja onnellisen ihmiskunnan.
Juuri sinulla, joka luet tätä tällä hetkellä, on mahdollisuus huolehtia Hermana Cristinasta ja hänen lapsistaan ja etenkin hänen kaivostaan. EU on Maailmanpankin, Maailmankauppajärjestön ja Kansainvälisen valuuttarahaston koira, joka toteuttaa uusliberaalia talouspolitiikkaa, kovien arvojen ja rahan politiikkaa. Nimenomaan EU rakentaa maailmaa, jossa köyhiltä viedään kaikki, toivoa myöten, tehtaat siirretään kehittyviin maihin "turvaan" ympäristöä ja ihmisiä suojaavilta laeilta ja koko palvelurakennetta yksityistetään sisämarkkinoiden syventämisen nimissä.
Tee Hermana Cristinalle, itsellesi ja maailmalle palvelus. Älä vaikene! Käytä ääntäsi eduskuntavaaleissa! Another world is possible! Sí, se puede! Hermanan kaivon ja turvallisen, tasa-arvoisen maailman puolesta taistelevat myös nuoret kommunistit.
(Starhawkin alkuperäisestä tekstistä soveltaen käännetty. Kävelykadulla Jyväskylässä 6.6. 2010 puhuttu.)
Hermana Cristina ei koskaan oppinut lukemaan ja vaikka hän on väsynyt ja kulunut lukuisten raskauksien jälkeen, ei hänen elämässään ole muuta kauneutta, jolla täyttää kotia. Hän ei asu kaukanakaan suuresta tiestä, jolla hänen kaltaisensa naiset vaeltavat päivittäin tomussa vettä etsien. Tien rahoittivat sellaiset yritysmaailman etujoukot, joiden nimiä Hermana Cristina ei tunne. Maailmanpankki, Kansainvälinen valuuttarahasto - uusliberalismin instituutiot, jotka lainasivat rahaa jollekin hallituksen inkarnaatiolle, jota Hermana Cristina ei koskaan äänestänyt, yksityisissä neuvotteluissa, joita kansalaiset eivät koskaan hyväksyneet, rakentaakseen teitä, joita täplittävät huoltoasemat ja kaupat loistavan puhtaina ja hohtavina. Kuin palatsit ne kohoavat, täynnä lasisia pikaruokahyllyjä, joista varakkaasta pohjoisesta saapuvat vierailijat voivat löytää tuttuja tuotemerkkejä, Kellog's-muroja, Mars-patukoita.
Hermana Cristina ruokkii perheensä tortilloilla ja pavuilla. Hän pitää itseään onnekkaana, sillä niin moni on nälkäinen. He ovat nälässä, sillä - vaikkei Hermana Cristina sitä tiedäkään - hänen maansa on maksettava korkoa niistä lainoista, joilla rakennutettiin suuri tie, kauniit huoltoasemat ja kaupat täynnä merkkituotteita, joihin hänellä ei koskaan tule olemaan varaa. Hänen hallituksena, jota hän ei tosin koskaan valinnut, on kannustettava viljelijöitään tuottamaan ruokaa, jota myydään rikkaisiin maihin ja sen on hyväksyttävä samojen yritysten maquiladoras-tehtaiden rakentaminen. Tehtaiden, joissa hänen lapsensa ennen pitkää työskentelevät ja tuottavat farkkuja, kännyköitä ja tietokoneita, joihin heillä ei koskaan ole varaa neljän dollarin päiväpalkallaan. Vaikka Hermana Cristinalla on itsellään neljä tytärtä, hänen tyttärillään ei välttämättä ole lapsia lainkaan, sillä maquiladoras-tehtaiden päästöt ovat myrkkyjä, jotka syövyttävät munasarjat ja kohdut. Hallitus, jota Hermana Cristina ei koskaan äänestänyt, hyväksyy tämän houkuttaakseen suuryhtiöitä kuitatakseen velkansa Maailmanpankille. Hermana Cristina ei koskaan pääse äänestämään, vaikka juuri se voisi turvata hänen tytärtensä terveyden. Hermana Cristina ei juuri siksi koskaan pääse äänestämään.
Hänen poikansa unelmoivat rikkaista maista pohjoisessa tai suuren tien seuraamisesta Guatemalan läpi Meksikoon. Mikäli he onnistuvat, he eräänä päivänä seisovat kadunkulmassa nälkäisinä ja epätoivoisina sumuisena aamuna, toivoen työtä. Jos he onnistuvat yli odotusten, he saattavat päästä työläisiksi ja ajaa töihin läpi katujen, joiden liikennevaloja kansoittavat kerjäläiset, jotka ovat vielä Hermana Cristinaa köyhempiä, sillä heillä ei ole koteja lainkaan. Tämä mies on murtunut jo kauan aikaa sitten, sillä hänet lähetettiin oikeudettomaan sotaan suojelemaan suuryritysten etuja. Tuo nainen on juuri päässyt vankilasta; hän menetti lapsensa jouduttuaan epätoivoissaan huumekoukkuun, jolla hän yritti lääkitä epätoivoaan. Tällä naisella on AIDS, eikä rahaa edes huoneeseen yöksi saati lääkkeisiin. Tuolla miehellä on toivoa silmissään ja hän hymyilee, mutta hänelläkään ei ole työtä, sillä tehdas, jossa hän työskenteli, muutti El Salvadoriin, missä ihmiset tekevät töitä neljällä dollarilla päivässä.
Katua reunustavat kiiltelevät kauppojen näyteikkunat tarjoillen farkkuja, tietokoneita ja kännyköitä. Sihteerikkö lusikoi sokeria kahviinsa ja pitää itseään onnekkaana, sillä hänellä yhä on työ. Puolet hänen yksiköstään irtisanottiin, kun suurempi yritys osti yrityksen, jossa hän työskentelee. Hänen palkkansa hädin tuskin kattaa lastenhoitomaksut, lainojen lyhennykset ja hänen asuntonsa vuokran. Ja vuokra, se on korkealla, koska pankit ovat rohkaisseet sijoittamista keskustan kiinteistöihin - niin moni haluaa asua kaupungissa, jossa suuryrityksillä on pääkonttorinsa. Hän ei vielä tiedä, että hänellä on syöpä, joka on peräisin kemiallisista jäämistä ruoasta, jota hän syö. Samanlainen syöpä, kuin niillä, jotka tekivät raskaan matkan suurta tietä ja nyt keräävät sadon ja levittävät kemialliset lannoitusaineet, joita pankit velvoittavat viljelijöitä käyttämään. Sillä kyllähän pankki toki haluaa tukea kemianteollisuutta, onhan pankki antanut sille suuret lainat. Eikä hän vielä osaa kuvitella, että hän pian menettää työnsä, koska on liian sairas suoriutuakseen ja menettää sairausvakuutuksensa, koska ei ole enää töissä. Eikä vapauden nimissä hänen hallituksena ole velvollinen hänen terveydenhuollostaan huolehtimaan. Eikä hän näin ollen elä riittävän pitkään nähdäkseen oman tyttärensä aikuistuvan. Eikä hän tiedä, että samat kemialliset jäämät, jotka saastuttivat hänen rintansa, imeytyvät hitaasti mutta varmasti myös kohti Cristinan kaivoa.
Näettekö yhteyden? Maailma, joka toimii rahan arvoilla, rahan ja suuryritysten ehdoilla, saastuttaa, pilaa ja tuhoaa vääjäämättä jokaisen siinä elävän ihmisen. Pelkät suojelulait eivät riitä - on vaadittava vallankumousta!
Kuvitelkaa hetken ajan maailma, jossa kaikkien talouselämän vaikuttajien suurin päämäärä olisi pitää Hermana Cristinan kaivo puhtaana ja vapauttaa hänet veden nostamisen raskaasta tehtävästä ja tehdä se tavalla, josta on eniten hyötyä hänelle, hänen lapsilleen ja hänen lapsen lapsilleen. Joten sen sijaan, että Maailmanpankki tarjoaisi hänen hallitukselleen rahaa valtaisaa patohanketta varten, joka tuhoaisi paikallisten pienviljelijöiden viljelmät, Hermana Cristinalle tarjottaisiin sähköpumppu ja aurinkopaneeli. Ja jotta hänen poikiensa työllistyminen olisi taattu, sähköpumppuja ja aurinkopaneeleita alettaisiin valmistaa paikallisesti, maan omien asukkaiden tarpeisiin. Ja ihmiset opetettaisiin itse rakentamaan, asentamaan ja huoltamaan näitä välineitä. Ja huolehdittaisiin, että jokaiselle heistä maksetaan riittävästi palkkaa, että heillä on varaa papuihin ja tortilloihin, hedelmiin, vaatteisiin ja turvattuun elämään. Niin Hermana Cristinan kaivon vedellä voisi kasvattaa puutarhan, jolla ruokitaan perheen lapset, joista kasvaa terveitä, iloisia ja innokkaita oppimaan.
Ja jotta kaivon puhtaus voitaisiin turvata, maquiladoras-tehtaat suljetaan ja suuret plantaasit kansallistetaan. Ihmiset viljelevät pieniä palstoja, joilla lainnoitusta ja myrkytystä vaativien monokulttuurien sijaan kasvatetaan runsasta lajimäärä rinnakkain - ei ulkomaille vietäväksi, vaan jotta perheet saavat syödäkseen ja voivat myydä pienet ylijäämänsä niille, jotka valmistavat ja asentavat aurinkopaneeleita.
Jos kuvittelemme maailman, jossa Hermana Cristinan kaivon puhtaus on tärkein asia kaikille päättäjille ja jokaiselle vallan instituutiolle, näemme puhtaamman ja turvallisemman maailman. Näemme maailman, jossa ihmiset voivat liikkua epätoivon sijaan uteliaisuudesta. Näemme maailman, jossa on rauhaa ja tasa-arvoa. Näemme hyvinvoivan maailman ja onnellisen ihmiskunnan.
Juuri sinulla, joka luet tätä tällä hetkellä, on mahdollisuus huolehtia Hermana Cristinasta ja hänen lapsistaan ja etenkin hänen kaivostaan. EU on Maailmanpankin, Maailmankauppajärjestön ja Kansainvälisen valuuttarahaston koira, joka toteuttaa uusliberaalia talouspolitiikkaa, kovien arvojen ja rahan politiikkaa. Nimenomaan EU rakentaa maailmaa, jossa köyhiltä viedään kaikki, toivoa myöten, tehtaat siirretään kehittyviin maihin "turvaan" ympäristöä ja ihmisiä suojaavilta laeilta ja koko palvelurakennetta yksityistetään sisämarkkinoiden syventämisen nimissä.
Tee Hermana Cristinalle, itsellesi ja maailmalle palvelus. Älä vaikene! Käytä ääntäsi eduskuntavaaleissa! Another world is possible! Sí, se puede! Hermanan kaivon ja turvallisen, tasa-arvoisen maailman puolesta taistelevat myös nuoret kommunistit.
(Starhawkin alkuperäisestä tekstistä soveltaen käännetty. Kävelykadulla Jyväskylässä 6.6. 2010 puhuttu.)
maanantai 17. tammikuuta 2011
Aurinkoportin takana
eli ajatuksia vallankumouksellisesta omavaraisuudesta.
Vaajakoskella sijaitsee kaunis punainen tiilitalo kuusiaidan varjossa ja kahden aurinkoportin takana. Tässä hieman taajaman ulkopuolella olevassa talossa ei kuitenkaan asu aivan tavallista väkeä, vaan kommuunillinen väärinajattelijoita. Neljän aikuisen, yhden lapsen, kahden koiran ja kahden kissan taloudessa etsitään keinoja omavaraisuuteen, yhteistyöhön ja uudenlaiseen yhteisöllisyyteen.
Olipa kerran joukko ystäviä, jotka haaveilivat aivan väärästä asiasta – usean aikuisen yhteisestä kodista. Ajatus syntyi osittain siksi, että ydinjoukko oli omaa katonalaista tilaa vailla. Yksi asui ystävän olohuoneessa, toinen vanhempiensa luona ja eräät taas aivan liian pienessä kerrostaloasunnossa kolmen aikuisen ja yhden lapsen voimin. Eikä kukaan tuntunut oikein voivan elää tyydyttävää ja arvojensa mukaista elämää kerrostalossa. Syntyi haave yhteisestä kodista.
Kodin etsintä ei kuitenkaan ollut aivan yksinkertaista. Oli tasapainoiltava erilaisten tarpeiden ja toiveiden kanssa. Piti pohtia etäisyyksiä, liikkumista paikasta toiseen, töihin, kouluihin, lapsen päivähoitoon. Toisaalta piti miettiä kunkin tilantarvetta ja sitä, kuinka suureen kotiin olisi varaa. Vietettiin kiireinen vuosi etsien, pohtien ja hakemuksia toistensa jälkeen täytellen. Kevään tullen oltiin jo aivan uuvuksissa.
Väsymys haihtui, kun punainen talo löytyi. Valmiiksi kuin kommuunia varten rakennettu koti koostuu yläkerran kolmiosta, alakerran kaksiosta sekä pienestä yksiöstä. Kussakin asunnossa on oma keittotila ja oma vessa. Seurustella voi siis niin paljon tai vähän, kuin kulloinkin haluaa. ”Jos vielä pihassa nököttävän kaksion saisi peruskorjata, olisi meillä tilaa vielä yhdelle perhelle” tuumaillaan kommuunissa.
Yhdessä asuminen ei kuitenkaan vielä pelasta maailmaa. Kommuunissa harrastetaankin pienimuotoisia omavaraisuuskokeiluita. Tänä kesänä kasvatettiin kurpitsaa, kaalia, tupakkaa, erilaisia mausteyrttejä ja tomaatteja. Unohtamatta toki okraa.
Omavaraisena eläminen on kuitenkin etupäässä verkon kutomista – vaikka punaisen talon tontti on kookas, ei sillä suuriin viljelyksiin pysty. Kahdella kommuunin jäsenellä olikin pieni peltoläntti myös kommuunin ulkopuolella. Saatiin perunoita, papuja ja sipulia. Vielä tärkeämpää on kuitenkin löytää muita samoin ajattelevia ihmisiä ja tehdä yhteistyötä. Melkein kaikilla on jotakin yli oman tarpeen, jotakin sellaista, minkä voi lahjoittaa ”verkostoon” ja toisaalta ottaa vastaan sen, mitä verkosto tuo takaisin.
Verkostovaihtomme on vielä lapsen kengissä. Se on siirtänyt sieniä, omenoita, tomaatintaimia, dyykkausretkiä, tietoja, taitoja, näkemyksiä ja palveluksia. Nyt olisi tärkeää tietoisesti tehostaa sitä – kehittää sekä omavaraisuutta, että vaihtoa muiden rahallisesti köyhien kesken. Mitä enemmän yhteistyötä, sitä vähemmän riippuvuutta rahan pyörittämästä taloudesta.
Sitten, kun meillä ollaan isoja, ollaan myös energiaomavaraisia. Punainen talo lämpiää öljyllä, mikä on harmillista. Toisaalta öljylämmitys haastaa hakemaan korvaavia ratkaisuita. Ensi kesänä eräs suunta on Keuruun Ekokylän aurinkokeräimen rakennuskurssi. Toisaalta aurinkoa olisi tarkoitus napata myös muutamalla aurinkokennolla eteläseinällä – se sekä pitäisi talon sisätilan viileämpänä, että tuottaisi joka tapauksessa tarvittavaa sähköä.
Ensi kesän suunnitelmissa ovat myös ”tuotantoeläimet” eli kanat ja kanit. Mitään sellaista ei ole sopiva syödä, jolla ei ole ollut etunimeä, tuumataan kommuunissa (Miskan vastustaessa taustalla äänekkäästi) sillä nimetön eläin tuskin on saanut asiallista kohtelua eläessään. Kommuunin virallinen käsityöläinen haaveilee omista lampaista ja sen kautta villaomavaraisuudesta sekä lankojen kasvi- ja sienivärjäyksestä.
Onhan se aika vähäistä, mutta sosiaalisen oikeudenmukaisuuden, turvallisuuden, yhteisön ja omavaraisuuden rakentamisessa on aloitettava pienestä. Suurin osa alkuajasta kuluu asioita kokeillen ja opetellen; erehtyen ja onnistuen. Jos itseltään vaatii heti ensi metreiltä täydellisyyttä, ei koskaan tule aloittaneeksi tai epäonnistuu liian kovien vaatimusten paineessa. Yhteisöllisyyttä on hyvä opetella kuin ratsastusta – vasta kun ihan varmasti hallitsee yhden asian, on syytä siirtyä seuraavaan.
Vähin erin rakentuva arkipäivän ekologia yhdistettynä syvenevään kokemukseen omasta merkitsevyydestä ja tarpeellisuudesta omassa yhteisössään ei ole pieni askel mekanistisesti luontoon ja ihmisiin suhtautuvan yhteiskunnan jälkeen. Monet järeimmistä, luottamukseen, arvostukseen ja yhteistyöhön liittyvistä kahleista joutuu karistamaan nimenomaan omasta päästään. Asuakseen yhteisössä on opittava luottamaan muihin ja opittava olemaan itse luottamuksen arvoinen.
”Tarvitaan vain taloja ja ihmisiä” arvioi Miska sosialismin rakentamista omavaraisuuskehityksen kautta. Me kommunistit olemme tehneet vallankumouksesta itsellemme liian vaikeaa ja etäistä. Rajoitamme oman luovuutemme ja rohkeutemme minimiin antaessamme kapitalistille luvan määritellä millä tavoilla ja minkälaista taistelua meidän on käytävä muuttaaksemme maailman. Marxin sijaan siteeraankin Gandhia, joka sanoi, että totuuden taistelussa olemme voitolla niin kauan, kun yksikin ihminen jatkaa taistelua. Jotta voimme voittaa ”vallankumouksemme” meidän on itse tultava siksi muutokseksi, jonka maailmassa haluamme nähdä. Niinpä vallankumouksen kysymys ei ole se, missä kivääreitä jaetaan, vaan se, mitä jokainen meistä voi tehdä tänään elääkseen täydemmin sitä elämää, jota haluaisi elää vallankumouksen jälkeen.
Meidän punaisen talon esimerkkimme on vain yksi ehdotus siitä, miten elämänsä voi järjestää. Se ei ole patenttiratkaisu, jolla selvitään kaikista maailman ongelmista. Jokainen verkko on vain laajuutensa vahvuinen – mitä suurempi ja monimuotoisempi se on, sitä parempi mahdollisuus sillä on selvitä ja jopa kukoistaa. Vallankumoukseen emme tarvitse tämän yhteisön klooneja, vaan luovuudella, rohkeudella ja periksiantamattomuudella oman tiensä raivaavia ihmisiä ja yhteisöjä kutomassa uudenlaisen ihmiskunnan ja yhdessä toimimisen kuvaa, monimuotoista, värikästä ja osallistujiensa näköistä. Mitä sinä aiot tehdä seuraavaksi? Kävisikö vallankumous?
Vaajakoskella sijaitsee kaunis punainen tiilitalo kuusiaidan varjossa ja kahden aurinkoportin takana. Tässä hieman taajaman ulkopuolella olevassa talossa ei kuitenkaan asu aivan tavallista väkeä, vaan kommuunillinen väärinajattelijoita. Neljän aikuisen, yhden lapsen, kahden koiran ja kahden kissan taloudessa etsitään keinoja omavaraisuuteen, yhteistyöhön ja uudenlaiseen yhteisöllisyyteen.
Olipa kerran joukko ystäviä, jotka haaveilivat aivan väärästä asiasta – usean aikuisen yhteisestä kodista. Ajatus syntyi osittain siksi, että ydinjoukko oli omaa katonalaista tilaa vailla. Yksi asui ystävän olohuoneessa, toinen vanhempiensa luona ja eräät taas aivan liian pienessä kerrostaloasunnossa kolmen aikuisen ja yhden lapsen voimin. Eikä kukaan tuntunut oikein voivan elää tyydyttävää ja arvojensa mukaista elämää kerrostalossa. Syntyi haave yhteisestä kodista.
Kodin etsintä ei kuitenkaan ollut aivan yksinkertaista. Oli tasapainoiltava erilaisten tarpeiden ja toiveiden kanssa. Piti pohtia etäisyyksiä, liikkumista paikasta toiseen, töihin, kouluihin, lapsen päivähoitoon. Toisaalta piti miettiä kunkin tilantarvetta ja sitä, kuinka suureen kotiin olisi varaa. Vietettiin kiireinen vuosi etsien, pohtien ja hakemuksia toistensa jälkeen täytellen. Kevään tullen oltiin jo aivan uuvuksissa.
Väsymys haihtui, kun punainen talo löytyi. Valmiiksi kuin kommuunia varten rakennettu koti koostuu yläkerran kolmiosta, alakerran kaksiosta sekä pienestä yksiöstä. Kussakin asunnossa on oma keittotila ja oma vessa. Seurustella voi siis niin paljon tai vähän, kuin kulloinkin haluaa. ”Jos vielä pihassa nököttävän kaksion saisi peruskorjata, olisi meillä tilaa vielä yhdelle perhelle” tuumaillaan kommuunissa.
Yhdessä asuminen ei kuitenkaan vielä pelasta maailmaa. Kommuunissa harrastetaankin pienimuotoisia omavaraisuuskokeiluita. Tänä kesänä kasvatettiin kurpitsaa, kaalia, tupakkaa, erilaisia mausteyrttejä ja tomaatteja. Unohtamatta toki okraa.
Omavaraisena eläminen on kuitenkin etupäässä verkon kutomista – vaikka punaisen talon tontti on kookas, ei sillä suuriin viljelyksiin pysty. Kahdella kommuunin jäsenellä olikin pieni peltoläntti myös kommuunin ulkopuolella. Saatiin perunoita, papuja ja sipulia. Vielä tärkeämpää on kuitenkin löytää muita samoin ajattelevia ihmisiä ja tehdä yhteistyötä. Melkein kaikilla on jotakin yli oman tarpeen, jotakin sellaista, minkä voi lahjoittaa ”verkostoon” ja toisaalta ottaa vastaan sen, mitä verkosto tuo takaisin.
Verkostovaihtomme on vielä lapsen kengissä. Se on siirtänyt sieniä, omenoita, tomaatintaimia, dyykkausretkiä, tietoja, taitoja, näkemyksiä ja palveluksia. Nyt olisi tärkeää tietoisesti tehostaa sitä – kehittää sekä omavaraisuutta, että vaihtoa muiden rahallisesti köyhien kesken. Mitä enemmän yhteistyötä, sitä vähemmän riippuvuutta rahan pyörittämästä taloudesta.
Sitten, kun meillä ollaan isoja, ollaan myös energiaomavaraisia. Punainen talo lämpiää öljyllä, mikä on harmillista. Toisaalta öljylämmitys haastaa hakemaan korvaavia ratkaisuita. Ensi kesänä eräs suunta on Keuruun Ekokylän aurinkokeräimen rakennuskurssi. Toisaalta aurinkoa olisi tarkoitus napata myös muutamalla aurinkokennolla eteläseinällä – se sekä pitäisi talon sisätilan viileämpänä, että tuottaisi joka tapauksessa tarvittavaa sähköä.
Ensi kesän suunnitelmissa ovat myös ”tuotantoeläimet” eli kanat ja kanit. Mitään sellaista ei ole sopiva syödä, jolla ei ole ollut etunimeä, tuumataan kommuunissa (Miskan vastustaessa taustalla äänekkäästi) sillä nimetön eläin tuskin on saanut asiallista kohtelua eläessään. Kommuunin virallinen käsityöläinen haaveilee omista lampaista ja sen kautta villaomavaraisuudesta sekä lankojen kasvi- ja sienivärjäyksestä.
Onhan se aika vähäistä, mutta sosiaalisen oikeudenmukaisuuden, turvallisuuden, yhteisön ja omavaraisuuden rakentamisessa on aloitettava pienestä. Suurin osa alkuajasta kuluu asioita kokeillen ja opetellen; erehtyen ja onnistuen. Jos itseltään vaatii heti ensi metreiltä täydellisyyttä, ei koskaan tule aloittaneeksi tai epäonnistuu liian kovien vaatimusten paineessa. Yhteisöllisyyttä on hyvä opetella kuin ratsastusta – vasta kun ihan varmasti hallitsee yhden asian, on syytä siirtyä seuraavaan.
Vähin erin rakentuva arkipäivän ekologia yhdistettynä syvenevään kokemukseen omasta merkitsevyydestä ja tarpeellisuudesta omassa yhteisössään ei ole pieni askel mekanistisesti luontoon ja ihmisiin suhtautuvan yhteiskunnan jälkeen. Monet järeimmistä, luottamukseen, arvostukseen ja yhteistyöhön liittyvistä kahleista joutuu karistamaan nimenomaan omasta päästään. Asuakseen yhteisössä on opittava luottamaan muihin ja opittava olemaan itse luottamuksen arvoinen.
”Tarvitaan vain taloja ja ihmisiä” arvioi Miska sosialismin rakentamista omavaraisuuskehityksen kautta. Me kommunistit olemme tehneet vallankumouksesta itsellemme liian vaikeaa ja etäistä. Rajoitamme oman luovuutemme ja rohkeutemme minimiin antaessamme kapitalistille luvan määritellä millä tavoilla ja minkälaista taistelua meidän on käytävä muuttaaksemme maailman. Marxin sijaan siteeraankin Gandhia, joka sanoi, että totuuden taistelussa olemme voitolla niin kauan, kun yksikin ihminen jatkaa taistelua. Jotta voimme voittaa ”vallankumouksemme” meidän on itse tultava siksi muutokseksi, jonka maailmassa haluamme nähdä. Niinpä vallankumouksen kysymys ei ole se, missä kivääreitä jaetaan, vaan se, mitä jokainen meistä voi tehdä tänään elääkseen täydemmin sitä elämää, jota haluaisi elää vallankumouksen jälkeen.
Meidän punaisen talon esimerkkimme on vain yksi ehdotus siitä, miten elämänsä voi järjestää. Se ei ole patenttiratkaisu, jolla selvitään kaikista maailman ongelmista. Jokainen verkko on vain laajuutensa vahvuinen – mitä suurempi ja monimuotoisempi se on, sitä parempi mahdollisuus sillä on selvitä ja jopa kukoistaa. Vallankumoukseen emme tarvitse tämän yhteisön klooneja, vaan luovuudella, rohkeudella ja periksiantamattomuudella oman tiensä raivaavia ihmisiä ja yhteisöjä kutomassa uudenlaisen ihmiskunnan ja yhdessä toimimisen kuvaa, monimuotoista, värikästä ja osallistujiensa näköistä. Mitä sinä aiot tehdä seuraavaksi? Kävisikö vallankumous?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)