Puhutaan politiikkaa: Mikä se sellainen kommuuni on?

Tämän kertaiset kysymyksemme ovat poikineet keskustelusta .komiin eli kommunistisen nuorisoliiton lehteen kirjoittamani jutun perusteella. Juttu on luettavissa myös täältä.

Kommuuni on polttava aihe meille nuorille ehdokkaille, koska kolme neljästä ehdokkaastamme asustelee kommuunimuotoisesti. Hanna ja Miska samassa kommuunissa ja Aino "omassaan." Useammallekin kommuuni tuntuu laajennetulta perheeltä, yhtä hyvin kuin arjen vastarinnalta. Mutta annetaanpa kullekin kommunistille (heheh) suunvuoro kertoa itse omista kommuunituumistaan.


Mikä se sellainen kommuuni oikein on?

Miska: Yksinkertaistetusti kommuuni on kimppakämppä yhteisellä jääkaapilla. Toisin kuin soluasumisessa, kommuunissa ei ole tarvetta nimetä hyllyjä jääkaapissa eikä sopia vessapaperin-osto vuoroista. Vaikka kulut jaetaankin mahdollisimman tasan, joustoa tapahtuu jokaiselta taloudellisen tilanteen mukaan. Kommuunissa eletään myös läheisemmin, kuin vain solussa, jossa kämppikset eivät vältämmättä tunne toisiaan ollenkaan. Yksi kommuunin toimivuuden edellytyksistä onkin se, että ihmiset haluavat yhdessä tehdä asioita.

Hanna: Meillä kommuuni on neljän aikuisen, pian kahden lapsen, kahden koiran ja kahden kissan muodostama laajennettu perheyksikkö. Asumme samassa talossa, elämme yhteistä arkea ruokaostoksista tiskauksiin ja puutarhan hoidosta polttopuutalkoisiin.

Olemme onnekkaasti löytäneet kotimme hitusen taajaman ulkopuolelta, joten meillä on mahdollisuus kasvattaa osa tarvitsemastamme ruoasta itse. Viime kesästä on myös jäljellä pienokaisen vertaisverkkomme kasvattamia pottuja, sekä Kati-kämppiksen rakkaudella hoivaamia sipuleita.

Minulle kommuunissa asuminen on merkinnyt sellaista elämisen ja olemisen voimaannuttavaa tapaa, joka arjessa osoittaa, että väliin korkealentoisetkin ajatukseni ihmisten välisestä solidaarisuudesta, asioiden hierarkiattomasta sopimisesta ovat enemmän kuin mahdollisia - kasvamalla vain hieman, ne ovat suorastaan luonteva ja ainakin minulle jo välttämätön tapa elää.


No onks tossa ny mitään järkee?

Miska: On. Jo pelkästään taloudellisesti on järkevämpää jakaa suurempaa asuntoa porukalla, kuin asua yksin pienessä huoneessa. Mistä muka opiskelija Jyväskylässä saa n. 30m2 yksiön saunalla ja puutarhalla (+vielä kaikki yhteinen tila) n. 300 € kuukaudessa?

Itselleni kommuuniasumisen suurimpi herkkuja ovat kaikki herkut.
Minä en tee ruokaa. Ikinä en ole osannut tehdä, enkä tekemisestä pahemmin pitänyt. Mutta koska on ihmisiä, joille ruoanlaitto on intohimo, voivat he tehdä ruokaa, kun minä lapioin lunta tai lämmitän saunaa.
Näin siis voidaan jakaa kotitöitä Marxin "jokaiselle tarpeensa mukaan, jokaiselta kykyjensä mukaan" periaatteella.

Hanna: Minusta on monessakin mielessä. Olen siitä hankala teoreetikko, että rakastan käytäntöä - oli se sitten multaa kynsien alla tai konkretiaa sen suhteen, kuinka ihmiset yhdessä toimivat. Luettuani pilvin pimein siitä, minkälaisia lempeämpiä ja ihmistä kunnioittavampia tapoja olla yhdessä, tuottaa päätöksiä ja hahmottaa inhimillistä toimintaa meillä on käytettävissämme, kaipasin ehdottomasti kosketusta siihen, onko todella näin. Olen ollut riemuissani huomatessani kuinka moni lukemani asia ja idea toteutuu ihan mutkattomasti ja ilman mitään erityisempää sopimista ja sovittelemista ihan vain siksi, että jokainen yhteisömme jäsen on vastuullinen ja muita kunnioittava. Olen monessakin asiassa jo nykyisin sitä mieltä, että tarvitaan vähemmän sääntöjä, mutta enemmän solidaarisuutta ja kykyä huomioida oman toiminnan vaikutukset lähimmäisiin.

Lisäksi rakastan yhteisön tarjoamaa ihmisenä kasvamisen haastetta. Harva meistä on kuin Miska, jonka voi laittaa mihin tahansa kenen tahansa kanssa ja aina se vaan tulee toimeen. Itse olen ainakin tällainen jääräpää änkyrä, että tarvitsen muita ihmisiä pysyäkseni ihmisenä itse. Kun on lupa huomata itsestään asioita, erehtyä ja pyytää anteeksi ja toisaalta tuottaa iloa, olla tarpeellinen ja kuulua joukkoon, sitä ihan vahingossa tulee venyneeksi ja kasvaneeksi joka ainoa päivä.

Kaikillehan tällaisessa humanistisessa höpönlöpössä ei ole järjen häivääkään. Enemmän konkretiaa kaipaaville voisin sanoa, että a) meidän asumiskustannukset ovat huomattavasti Jyväskylän normaalia vuokratasoa alhaisemmat, b) ollaan onnistuttu pitämään sähkön käyttö niin pienenä, että omakotitaloasujaa kauhistuttava tasauslaskumme oli kympin luokkaa, c) meillä on ilmainen vesi ja lämmityskin kuuluu vuokraan ja d) meidän vertaisvaihdantaan perustuva vaatetaloutemme on viime ajat tarkoittanut sitä, ettei kenenkään ole tarvinnut mennä vaatteiden perässä kauppaan. Eli taloudellisesti tämä kyllä haastaa "kilpailukykyisesti" lähes minkä tahansa tavallisemma asumismuodon.


Eihän kommuunissa asumisella tule edes vallankumous?

Miska: Ja miksei muka? Jostainhan vallankumous on aloitettava ja meillä on nyt hallussamme n. 2500 neliömetriä vallattua maata! Tästä se lähtee...

Hanna: Kenties ei, mutta vastarintaisella änkyröinnillä on ehdottomasti myös arvo sinänsä. On huomioitava änkyröinnin voimaannuttava puoli - se ehdottomasti purkaa tavaramuodon leviämistä palauttamalla ihmissuhteisiin sellaisen inhimillisen ulottuvuuden, joka on meiltä monessa kohtaa kadoksissa. Kun ei tarvitse ajatella itseään pelkästään tuotannon ja hyödyn terminologialla huomaa olevansa luova, rohkea ja toimintakykyinen tavoilla, jotka ovat kokonaan uusia ja innostavia.

Lisäksi änkyröinti tuottaa tasaisena virtana oivalluksia siitä, mitä ja minkälaista vallankumousta on tarpeen viedä eteenpäin ja millä keinoilla. Radikaali mielikuvitus syttyy uusissa, rohkeutta tuottavissa olosuhteissa helpommin kuin yhteiskunnallisten pakkojen puristuksissa. Ja mitä enemmän opin ja ymmärrän ihmisluontoa, sitä paremmin näen, millä tapaa yhteiskuntaa on muutettava pyrittäessä sellaisiin suurempiin tavoitteisiin, kuin tasa-arvoisuuteen, väkivallattomuuteen, ekologiseen kestävyyteen ja demokratian sekä vaikutusmahdollisuuksien lisäämiseen.




Innostuitko? Hyvä, lue lisää täältä:

Kommunalistien liitto.
Vertaistuotanto tulee!
Aikapankit ja vertaistuotanto.

Puhutaan politiikkaa: Montako sutta Suomessa pitäisi olla?

Ajattelin aloittaa blogissa tällaisen puhutaan politiikkaa -osuuden, jossa käsittelemme yhdessä meille esitettyjä kysymyksiä. Vaaleissa nousee nimittäin sankoin joukoin asioita keskusteluun, joista ei ole olemassakaan sen paremmin puolueen, kuin nuorisoliitonkaan yhteistä, yleistä kantaa. On siis mielenkiintoista yhdessä pohtia näitä kysymyksiä ja tarjota blogin seuraajille mahdollisuus tutustua meidän nuorten ehdokkaiden kantoihin.

Tämän kertaiset kysymykset tulevat meille Keuruulta, valtaisa kiitos niistä aktiivisille kysyjälle! (Ja terveiset, jos blogia luet!)

Jos tulette valituksi eduskuntaan kevään 2011 vaaleissa, mitä ajattelitte tehdä Suomen petokannalle?

Aino: "Suurpetoasia on minulle tärkeä, ja olen pyrkinyt korostamaan sitä jo aiemmissa vaalikamppailuissani. Suurpedot kuuluvat erottamattomana osana Suomen luontoon. Mielestäni on väärin, että puutumme ekosysteemimme toimintaan metsästämällä suurpedot sukupuuton partaalle, ja luomme siten myös itsellemme velvoitteen metsästää mm. hirviä kannan rajoittamiseksi. Luonto on erittäin hyvä hoitamaan tällaiset asiat itse, kun sille siihen annetaan mahdollisuus.

Suurpetopolitiikassa haluaisinkin painottaa vahinkojen ehkäisyä antamalla karjankasvattajille ja muille mahdollisia menetyksiä pelkääville tukea asianmukaisten aitojen rakentamiseen, koulutusta ja apua laumanvartijakoirien käytössä ja toki rahallista apua, jos karjaa suden suuhun joutuu."

Hanna: "Jos olen niin onnekas, että tulen valituksi, käynnistän ensi tilassa vuoropuhelun maanviljelijöiden ja muiden susialueella asuvien ihmisten sekä luonnonsuojelujärjestöiden kesken siitä, kuinka susia/suurpetoja voidaan parhaalla tavalla suojella siten, ettei kenenkään tarvitse elää petoja peläten. Uskon vahvasti, että tieto ja keskustelu ovat tärkeimmät avaimet siihen, että petokannat voidaan pitää elinvoimaisina ja toisaalta ihmiset tyytyväisinä."

Miska: "Suomen petokannathan ovat pienentyneet hurjia määriä hurjalla tahdilla. Yksi suurimmista syistä salametsästyksen ohelle on elintilan väheneminen. Jotta susi ei siis maastamme katoaisi täysin, on meidän teitä ja taloja rakentaessamme, sekä metsätalouden hakkuita tehdessämme, otettava huomioon susien ja saaliseläinten riittävä elintila"


Montako sutta Suomessa tulisi Teidän mielestänne olla?

Aino: "Tarkkaa arviota siitä, kuinka monta sutta Suomeen mahtuu, en osaa sanoa. Luonto kyllä löytää tasapainon petojen ja saaliseläinten välillä, jos huolehdimme siitä, että omat eläimemme ovat turvassa. Nykyinen kanta on jokatapauksessa hälyyttävästi liian pieni.

Minulle on monesti sanottu näistä asioista puhuttaessa, että "tuollaiset kaupungistuneet viherpiipertäjät eivät ymmärrä mitään todellisuudesta", mutta asia ei suinkaan ole näin. Olen kolmentoista vuoden ajan omistanut hevosen, jota pidin pihatossa, koska koen, että sen vangitseminen talliin olisi ollut väärin. Pihatto sijaitsi alueella, jossa on susia, ja pienen susiporukan on nähty jopa käyneen kyseisen tallin pihassa ruuan houkuttelemina (koirille jätettyjä sianruhon osia). En kuitenkaan tämän jälkeen sulkenut hevostani talliin, vaan vahvistin pihattoa kiertävää sähköaitaa. Lisäksi huomautin tallin omistajalle ruhojen jättämisestä pihalle. Tallin pihassa oli laumanvartijakoiria, jotka hätyyttivät tämän susiporukan pois, eikä niitä sen jälkeen näkynyt."

Hanna: "Huomasin, etten osaa vastata tuohon tarkkaan määrään mitään, joten otan heti ensitöikseni yhteyttä Suomen luonnonsuojeluliiton susiryhmään ja kyselen heiltä lisäviisautta. Tällaisella maallikkojärjellä pitäisi minusta turvata riittävän suuri kanta, jotta sudet voisivat muodostaa elinvoimaisia ja pyyntikelpoisia laumoja - se myös ennalta ehkäisisi parhaiten susien "urbanisoitumista" eli siirtymistä lähemmäs ihmisasutusta. Jotenkin vasta myönnetty 22 kaatolupaa tuntuu ihan pöyristyttävältä määrältä olemassa olevaan kantaan nähden. Luonnonsuojeluliiton sivuja selailtuani viisastuin sen verran, että yllättävän kannan romahtamisen taustalla katsotaan jo nyt olevan salametsästyksen. Tuntuu aika hurjalta "kädenojennukselta" myöntää lisää lupia, jos edellisissäkään rajoissa ei ole onnistuttu pysymään."

Miska: "Tähän en osaa sanoa. Nykyistä kantaa on tietenkin suojeltava ja sen lisäksi Suomeen on tuotava tarvittava määrä susia laumojen terveenä pysymisen takaamiseksi."


Millaista Suomen suurpetopolitiikan tulisi mielestänne olla?

Aino: "Ensisijaisen tärkeää nyt olisi puuttua salametsästykseen kovalla kädellä. Myös edellä mainituilla tukitoimilla tulisi pyrkiä saamaan karjankasvattajien pelkoja häivytettyä ja tehdä suurpetojen suojelusta positiivinen asia myös heidänkin silmissään."

Hanna: "Minusta tärkein muutos Suomen suurpetopolitiikassa olisi ehdottomasti keskustelun lisääminen. Tällä hetkellä keskustelua käydään viranomaisten ja asiantuntijoiden, sekä poliitikkojen kesken, mutta kansalaiset ja kansalaisjärjestöt monessa kohtaa ohittaen. Luulen, että petoviha ja monet pelot syntyvät pohjimmiltaan siitä, etteivät ihmiset koe saavansa edes osallistua ja ettei heidän huoliaan kuulla. Luonnonsuojelujärjestöt on myös nostettava tärkeäksi osaksi ja voimavaraksi tähän keskusteluun - heiltä löytyy hurjat määrät asiantunemusta ja innostusta. On aika vähän ongelmia, joita ei voisi ratkaista, jos ihmiset saadaan ensin saman pöydän ääreen niistä keskustelemaan ja vaihtoehtoja pohtimaan."

Miska: " Suurpetopolitiikan, kuten kaiken muunkin luontoon liittyvät päätöksenteon, pitää tapahtua luonnon ehdoilla. Päätöksiä tehdessämme meidän on kuunnelta niitä, joilla on asiantuntemusta ja kokemusta aiheesta."



Innostuitko?

Lue lisää näistä osoitteista:

Suomen luonnonsuojeluliitto

ja suurpedoista tarkemmin täältä.

Luonnonsuojeluliiton susiryhmä!

Suurpedot - sivu.

Hanna-mummun susikirjoitus

Saako meillä erehtyä?

Pitäisikö ylioppilaskirjoitusten merkitystä korostaa pääsykokeiden sijaan? Kuinka saada ihmiset mahdollisimman nopeasti jatko-opintoihin ja valmistumaan? Kuinka lyhentää opiskeluaikoja yliopistossa? Kuinka saada mahdollisimman nopeasti ja tehokkaasti lisää raaka-ainetta taloudelle, joka tarvitsee koulutettuja työntekijöitä?

Olen ymmälläni. Vuosia suomalaisen koulutusjärjestelmän ehdoton vahvuus on ollut sen monipuolisuus - ulkomailla asuvat ja opiskelevat ystäväni kadehtivat suomalaisten mahdollisuutta kokeilla yhtä pääainetta yliopistossa ja sitten muuttaa mieltään, jos ainevalinta ei olekaan oikea. Mahdollisimman nopeasti valmistumisen sijaan tärkeää on ollut mahdollisimman oikeaan ammattiin ja alaan päätyminen - valinnan vapaus. Lukuisissa länsimaissa korkeat lukukausimaksut pitävät huolen siitä, ettei samanlaista vapautta ole olemassakaan - joko valmistut siitä, mistä aloitit tai olet tuhlannut ensimmäisten vuosien tuhannet tai kymmenet tuhannet "turhaan." Vähemmän onnekasta niille, jotka huomaavat muutaman ensimmäisen vuoden jälkeen valinneensa täysin väärän alan.

Olen itse täysin puolueellinen tässä asiassa. Vuosikausia ajattelin, että eräoppaan ja erityisryhmien luonto-oppaan tutkinnollani on elämäni kannalta tärkein merkitys ja kaikki koulutus sen lisäksi on vain suolaa siinä varsinaisessa sopassa. Että elinkeino ja työ löytyisivät ennen pitkää matkailun parista. Olin väärässä. Kymmenen vuotta erilaisia hanttihommia, joista pääosa aivan muuta, kuin "alan mukaista työtä" opetti nöyryyttä, viisautta ja elämäntaitoa, mutta ei tarjonnut sellaista tulevaisuuden näkymää, johon olisin voinut sitoutua. Kolmekymmenvuotiaana palasin "koulun penkille."

Eipä sillä, ystäväni vaihtoi luontoyrittäjän koulutuksensa yliopisto-opintoihin, toinen taas karkasi vastaavan nimikkeen opinnoista painopinnan valmistajaksi. Ja toiseen suuntaan, yliopistolla menestynyt ystäväni ajatteli väitöskirjansa valmistumisen jälkeen ryhtyä puutarhasuunnittelijaksi. Elämänpolkuja on monenlaisia.

Olisi synkkää muuttaa koulutusjärjestelmää sellaiseksi, että aiemmin tehdyt valinnat sulkevat ovia ja tekevät etenemisen mahdottomaksi. Vielä surullisempaa olisi elää yhteiskunnassa, jossa ihmisellä on vain yksi mahdollisuus yrittää ja joko onnistua tai epäonnistua. Syrjäytyneiden tai oikeastaan syrjäytettyjen joukon kasvaessa huomattavaa vauhtia olisikin pyrittävä rakentamaan mahdollisimman monia teitä ja keinoja takaisin työn ja koulutuksen pariin - ihan todellisia keinoja hyöydyttömien kuntous- ja kurssitussirkusten sijaan.

Pääsykoe takaa mahdollisuuden korkeakoulutukseen myös niille, jotka eivät aikanaan menestyneet lukio-opinnoissaan tai parhaimmillaan eivät niitä ole koskaan suorittaneet. Opintojen mahdollisimman laajakirjoinen yhdisteleminen takaa mielekkäitä tutkintoja ja mahdollisuuden katsella ympärilleen ja keksiä sen, mitä itse kukin haluaisi olla tekemässä.

Jos todella halutaan nopeuttaa ihmisten valmistumista, on viisain panostaa riittävään perusturvaan opiskelijoille sekä opinto- ja ammatinvalinnan ohjauksen parantamiseen. Pakottamalla, rajoittamalla ja rankaisemalla saadaan vain yhä enemmän syrjäytyneitä, jotka eivät löydä paikkaansa sen paremmin koulutuksesta, kuin koko yhteiskunnasta.

Tule tapaamaan meitä!

Jyväskylän nuoret kommunistit ovat yhdessä Kommunistisen Nuorisoliiton aktiivien kanssa Next Step -messuilla 2. - 3. 2. Tule haastattelemaan, kyselemään, haastamaan ja pohdiskelemaan!

Jyväskylän nuoret kommunistit järjestävät yhteistyössä Kommunistisen Nuorisoliiton ja Sosialistiopiskelijoiden kanssa uusien illan. Keskustellemme Luokkayhteiskunnasta ja jaamme kokemuksiamme luokan vaikutuksesta elämään. Tilaisuus järjestetään 2. 2. klo 18 - 20 Seminaarinmäen Historica - rakennuksessa, salissa H306.


Tervetuloa mukaan!